Kun tähti tuikkeen sinkoaa
     On sillä pitkä tie,
     Ennen kuin meidän tavoittaa
     Se tuhat vuotta vie.

     Se on jo ammoin himmennyt
     Pimeys nieli sen,
     Ja silti näkee vasta nyt
     Sen valon ihminen.

     Niin sammunutta tähteä
     Me katselemme täällä,
     Vain harhakuvaa etäistä
     Sykkivää päämme päällä.

     Ja samoin kerran rakkaus
     Valaisi sielun yötä.
     Se sammui, sentään kimallus
     On matkallamme myötä.
     v. 1886