Miksi metsä kohahtelet,
     sadetta ja viimaa vailla
     oksiasi ojentelet?
     Totta huojun tällä lailla
     hetkeni kun hupenevat,
     päivä hiipuu, ilta saapuu,
     puista lehdet putoilevat.
     Vaippana ne peittää maata,
     lauluja en kuulla saata.
     Hallatuulten ratsastajat
     loitommalle suven ajaa.
     Kaikkosivat linnutkin,
     oksat paljaat ojensin.
     Pääskyparvet silkkisiivin
     lentää yli latvusteni,
     autioittaa aatokseni,
     ilonikin myötään meni.
     Havinansa tavoittaa
     taivaanranta tummuvaa,
     siiveniskut katoaa,
     kesää takaisin en saa...
     Ankea ja alaston
     aika edessäni on.
     Suru kumppani on öiden,
     päivät itken ikävöiden.

     v. 1883