Syntyipä sukuun kuninkaan
     tyttönen ainokainen
     Ja varttui, kasvoi varreltaan
     ihana nuori nainen.

     Niin vanhemmilleen lohdun toi
     ilon ja toivon lähde,
     ja kaikki häntä jumaloi
     kuin kuuta palvoo tähdet.

     Iltaisin kulki ikkunaan
     holvien varjostoista
     katsomaan aina uudestaan,
     kun Iltatähti loistaa.

     Se meren yllä kimaltaa
     kun taivas on jo musta,
     aavoille laivat kaikkoaa
     kaivaten opastusta.

     Niin tähteänsä ikävöi
     ja pimeyttä vuotti.
     Kun taivassulhon näki öin
     se lemmen rintaan tuotti.

     Ja samoin tunsi tähtikin.
     Kun saapui illan tullen
     hän heitti sätein hohtavin
     viestiä kaivatulle.

     Hän kietoi neidon valollaan
     kuin kylmään lemmen ansaan
     ja katsoi kuinka vuoteessaan
     tuo hymys unissansa.

     Tavoitti peilin pinnassa
     neitonsa kauniin kuvan
     ja sydämensä rinnassa
     hän tunsi pakahtuvan

     Tytön ja Tähtijumalan
     toisiinsa liitti uni.
     Hän kuuli neidon kuiskaavan:
     Oi saavu, kaivattuni.

     Jos korkeasta kodistas
     valona luokse uisit,
     niin oveni ja sieluni
     sinulle avautuisi.

     * * * *

     - Sun kutsuasi noudattain
     laskeuduin korkealta.
     Mä alun taivahalta sain
     ja synnyin vetten alta.

     Niin päästäkseni huoneesees
     ja aivan vierellesi
     jäi taakse ikitaivas sees
     ja merten kuulas vesi.

     Nyt rinnalleni tulla saat
     ja maailmasi jättää.
     Sä tähden kanssa taivaan jaat,
     mä pyydän sinun kättäs.

     Voit vetten valtakunnassa
     vuostuhansia olla
     ja merten kansa valtava
     sua palvoo suosiolla.
     - On hahmo tähtiruhtinaan
     ihana ylen sulla,
     vaan kerallasi kulkemaan
     en koskaan saata tulla.

     On kalvaat sinun kätesi
     ja sanas oudot kuulla,
     ei lämpöä luo säteesi,
     sua kuolleeksi voisi luulla.

     * * * *

     - Sun kaltaisesi ole en,
     on osas erilainen.
     Minähän olen ikuinen
     ja sinä kuolevainen.

     - Sointuihin suurten sanojen
     mun taitoni ei riitä,
     sun sanojas kun kuuntelen,
     en ymmärtää voi niitä.

     Vaan rakkaudesta suuresta
     jotta ei mitään puutu,
     maan päälle tulla uskalla
     ja ihmiseksi muutu.

     - On kuolemattomuuteni
     korkea lemmen hinta,
     ja sentään rakkautesi
     on kaikkein kallehinta.

     Siis saavun luokses päälle maan
     lakien alle maisten,
     synnissä siinnyt olla saan
     joukossa kuolevaisten.

     Niin vuoksi neidon rakkauden
     pitkälle tielleen lähti,
     ja monta päivää matkaten
     taivaalta syöksyi tähti.

     * * * *

     Hän valosiivin valtavin
     avaruutta halkoi,
     vuostuhansia, minuutin,
     ja toinen hetki alkoi.

     Kun tähtiusva ajaton
     yllänsä taivaan kattaa,
     on alla taivas rajaton
     yhäti matkaamatta.

     * * * *

     - Oi Isä, kuolemattomuutta en
     mä enää jaksa kantaa,
     en kestä ikuisuutta, sen
     takaisin tahdon antaa.

     Jos taakan poistat hirveän
     muun kaiken otan vastaan.
     Sinähän annat elämän
     ja päätät kuolemasta.

     Iäisyys, polte sielustain
     pois osaltani ota
     mä niistä luovun, kaipaan vain
     rakkauden tuokiota.

     Kun kaaoksesta alun sain
     ja kaaokseen myös palaan,
     nyt rauhaan, lepoon halun sain
     ja ikilepoon halaan.

     - Sait tyhjyydestä syntyä
     ja omat lakis laadit,
     ihmeitä vailla nimeä
     nyt minulta sä vaadit.

     Siis hetken elää haluat
     ihmisten asunnoissa;
     he tuokiossa katoovat
     ja iäks ovat poissa.

     Saat multa purtta tuhannen
     ja merta, maata, rantaa.
     Ne annan kaikki, mutta en
     voi kuolemaasi antaa.

     Jos ikielon taivaisen
     sä jätät, mitä saisit?
     Näät ihmiselon vaivaisen:
     se sua odottaisi.

     * * * *

     Niin ammoiselle sijalleen
     taas Iltatähti palaa
     ja tuttuun paikkaan entiseen
     se säteitänsä valaa.

     On ilta, taivas tummentuu
     ja varjot pitenevät,
     hopeiset kuvajaiset kuun
     aalloilla väreilevät.

     Saa hohteen polku salainen
     valosta kalpeasta.
     Rinnakkain alla lehmuksen
     on kaksi ihmislasta.

     Ja tähden katse tavoittaa
     kasvoiltaan ihmetystä.
     Ei nuoret kylliksensä saa
     hellästä syleilystä.

     Lehmuksen kukat leijuen
     sateena valkeana
     peittävät kutrit lapsosten
     huntuna hohtavana.

     Utuisen katseen neito luo
     ja tutun tähden huomaa.
     Hän kuiskaa vanhat sanat nuo
     huulille kaipuun tuomat:

     Jos korkeasta kodistas
     valona luokse uisit
     niin onneni, rakkauteni
     sinulle paljastui!

     Ja tähden valo ylsi taas
     laaksoihin, kukkuloille.
     Sen leikki elon väreet kaas
     aalloille autioille.

     Ei enää sentään kiiruhtain
     käy lähemmäksi maata:
     - Sä olet tomuhiukka vain,
     tomuksi jäädä saatat!

     Te ahtaan saitte asunnon,
     onnenne tovin kesti.
     Mun maailmani kylmä on
     ja elän ikuisesti. 

     v.1883